Hyvis täytti 45 vuotta

Porin Mielenterveysyhdistys Hyvis ry:n 45-vuotisjuhlat olivat 31.8.2016

(teksti Tytti Wahlman, hieman muokannut Pia Vahekoski , kuvat Pekka P ja Tero H)   

Johdanto (Pia Vahekoski)

1970

Resurssit sairaalasta palaavien ihmisten tukemiseksi olivat täysin riittämättömät jo vuonna 1970.Tämän tosiasian vuoksi – yhtenä vastauksena tarpeeseen  perustettiin Sosiaali club eli Sosiaalinen kerho, joka syntyi Harjavallan sairaalan silloisen johtavan lääkärin Kaj Gröhnin ideoiden ja suunnitelmien pohjalta. Lääkäri Gröhnin toive oli, että kerhon vetäjinä toimisivat ei-ammattihenkilöt. Tämä idea on säilynyt lähes näihin päiviin asti. Kerhon nimi muovautui myöhemmin luonikkaammaksi ”Torstai-kerhoksi” kokoontumisajankohtansa perusteella.

1971

Helmikuussa lausuttiin yhdistyksen perustamissanat ja rekisteröinti tapahtui 21.7.1971.

Tällä hetkellä painitaan edelleen riittämättömien avohoitoresurssien kanssa ja 2000 aloitetetun matalan kynnyksen kohtaamispaikan päivittäinen toiminta tuntuu vain kasvavan.  Hyvän Mielen Talon toiminnassa, jos jossain toteutuu  kävijän osallisuus. Yhdistyksen hallitukseen kuuluu kuntoutujia ja kuntoutujat ovat mukana päivittäisissä töissä ja vastuutehtävissä oman kuntonsa mukaan.

Tulevaisuuden visona on löytää yhdistykselle isommat toimitilat ja lisää aktiivisia jäseniä esim. ryhmien ohjaajiksi ja ilta- ja viikonloppupäivystäjiksi. Yhdistys haluaa myös toimia aktiivisesti julkisen sektorin rinnalla  sekä tehdä ennaltaehkäisevää ja mielenterveyden häiriöistä tiedottavaa työtä.

 

Tytin kertomus juhlista:

Juhlat olivat kahvila Brunssissa.

Tilaisuus alkoi luontevasti Satakunnan Mielenterveyseura ry:n Iiris Palen juontamana. Puheenjohtaja Pirkkoliisa Nordlund piti puheen, jossa hän kertoi Hyviksen taipaleesta historian lehdiltä tähän päivään.

 

puheenjohtajan-avaus

jäseniä ja juhlavieraita

Sitten oli musiikin aika. Teemu Niemelä esitti kaksi pop-kappaletta Hyviksen syntymävuodelta eli 1971: You got a friend ja Elton Johnin Your song.

teemu

Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka piti lennokkaan puheen. Punaisena lankana oli, että yksi Hyvis päivässä pitää päivän parempana.

Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka sai puheenvuoron.
Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka sai puheenvuoron.

Porin kaupungin tervehdystä toi Diana Bergroth-Lampinen.

Porin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Diana bergroth-Lampisen puhe käsitteli osittain uudistuvan kunnan haasteita. Hän toivoi Hyviksiä olevan vielä enemmän.

SAMSUNG CSC
Sitten oli vuorossa ansiomerkkien jako. Pronssiset ansiomerkit vapaaehtoisen mielenterveystyön eteen tehdystä työstä saivat hallituksen jäsen Anna Tapaninen ja yhdistyksen toiminnanjohtaja Pia Vahekoski, teräksisen ansiomerkin saaja oli puheenjohtaja Pirkkoliisa Nordlund.

Allekirjoittaneen, jäsen Tytti Wahlmanin puheenvuoro oli heti ruoan jälkeen. Aiheena oli Hyviksen merkitys kävijöille . Hyvikseltä saatu vertaistuki ja yhteisöllisyys ovat suuressa roolissa kävijöille. Myös retket yms virkistystoiminta on tärkeää.

tytti

Tytti istuu tässä pöydässä keskellä.

Muita tervehdyksiä toivat:Poskel ry, Taina Mömmö, Satakunnan sairaanhoitopiirin tulosalueen ylilääkäri Kirsi-Marja Haapsalo-Pesu ja Satakunnan Mielenterveyseuran puheenjohtaja Pertti Pale ja hänen vaimonsa Iiris Pale.

dsc00500

Tenori Miikka Vähähaka esitti meille kaksi laulua ja aplodit olivat suuret.

juhlavieraita

SAMSUNG CSC
Juhlien jatkot olivat Rock Bar Montussa.

 

Scroll to Top