Osallisuuden kokemuksia, ei hylkäävää syrjintää

Pohdintoja koskien Kankaanpään KH:n päätöstä SK 6.5.2015
Osallisuuden kokemuksia, ei hylkäävää syrjintää
On lukuisia syitä miksi ihminen sairastuu mieleltään, mutta mielen sairauksista voi parantua ja kuntoutua. Niistä toipuminen voi olla hidasta ja askeleittain etenevää.

Välillä kuntoutuminen etenee vauhdilla ja sitten tuleekin takapakkia ja palataan lähtöpisteeseen. Osa pitkään sairastaneista tarvitsee erilaisia asumispalveluja. Nykyään lähdetään siitä, että kuntoutujat asuvat muualla kuin metsän keskellä rauhassa. On kokemuksia, että syrjäisessä palvelukodissa asuminen eristää ihmisen muusta yhteiskunnasta ja henkilö laitostuu. Mielenterveyskuntoutuja on usein arka ja hänen on vaikea solmia ja ylläpitää ihmissuhteita. Toimivat ihmissuhteet ja osallisuuden kokemus ovat tärkeitä kuntoutujille ja aivan jokaiselle meistä.
Kaikilla tavoitteena ei ole paluu työelämään tai opiskelemaan vaan tavoite voi olla itsenäinen asuminen. Itsenäisesti asuva kuntoutuja tarvitsee tuekseen paikkoja joissa käydä syömässä, tapaamassa vertaisia ja tekemässä mielekkäitä asioita. Kun asumispalvelut sijaitsevat lähellä keskustaa ja taajamaa, osallistuminen helpompaa.

Olen yli 11 vuotta kohdannut näitä henkilöitä työssäni Porin Hyvän Mielen Talolla. Hyvän Mielen Talolla on aina varsin kotoisa tunnelma ja vaikka kuntoutujia saattaa päivittäin käydä jopa 40, ei täällä ole tarvinnut kokea pelkoa. Toivotan Kankaanpään päättäjät rohkeasti tutustumaan kuntoutujien arkeen.

Pia Vahekoski
toiminnanjohtaja Porin Hyvän Mielen Talo

Scroll to Top