Terveisii Nakkilan kirkon vaiheilt

Täällä meitä on kaksin kappalein, vaan liian usein liian moni kokee olevansa yksin. Yksinäisyys on lisääntynyt vuosien saatossa, ja joka 5. suomalainen kokee olevansa yksinäinen.

Yksinäisyys on henkilökohtainen kokemus, jota kuvataan monin eri tavoin. Elämän eri vaiheissa yksinäisyyttä koetaan eri syistä. Yksinäisyyden kokemus voi olla ahdistava ja epämiellyttävä. Pitkään jatkunut yksinäisyys aiheuttaa mm. ulkopuolisuuden tunteita, terveysongelmia, sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja syrjäytymistä.

Yksinäinen kaipaa kuuluvuuden tunnetta, osallisuuden ja yhteisöllisyyden kokemuksia. Jokaisella on oikeus tulla kohdatuksi, nähdyksi ja kuulluksi, sellaisena kuin on. Yksinäisyyden lievittymiseen ja ystävyyssuhteiden rakentumiseen on olemassa erilaisia mahdollisuuksia. Järjestötoimijat ovatkin kehittäneet mm. matalan kynnyksen kahvila- ja ryhmätoimintoja, joissa tuetaan ja kannustetaan yksinäisiä heikommassa asemassa olevia.

Näin myös Tul peremmäl -hankkeessa on toimittu.  Ystäväkahvilamme toimivat keski-Satakunnan alueella Nakkilassa, Harjavallassa ja Kokemäellä. Kahviloihin ovat tervetulleita yksinäisyyttä kokevat 29-65-vuotiaat. Kahviloiden ohjelma suunnitellaan yhdessä kävijöiden kanssa. Kävijöillä on mahdollisuus myös kahdenkeskiseen keskusteluun työntekijän kanssa.

Vapaaehtoisia etsitään nyt sekä olemassa oleviin kahviloihimme, että myöhemmin starttaaviin digi-, chat- ja puhelinrinkeihin. Kahviloissamme vapaaehtoiset osallistuvat oman osaamisen ja mielenkiintonsa mukaan kahvitarjoilun järjestelyyn, ohjelmasuunnitteluun ja toteutukseen ja keskusteluihin kävijöiden kanssa. Vapaaehtoiset koulutetaan ja perehdytetään tehtävään ja heille järjestetään työnohjauksellista tukea sekä ryhmässä että henkilökohtaisesti. Vapaaehtoisille on luvassa myös virkistystä.

Vapaaehtoisena toimiminen lisää tietoja ja taitoja, hyvinvointia ja luvassa onkin voimaannuttavia hetkiä yhdessä kävijöiden kanssa.