Hävikkiruokabrunssi 14.04.2018

”herkkua on siinä monenlaista…”

Lauantainen aamu valkeni Porissa auringon lämmittäessä ajoittain jopa kuumana kasvoja. Porin Hyviksellä vietettiin ensimmäistä hävikkibrunssia. Hävikkibrunssi on osa valtakunnallista Yhteinen Keittiö-hanketta, jonka tarkoituksena on sekä tarjota hävikkiruokaa ihmisille, että tarjota osallisuutta ja yhdessä oloa.

Hyviksellä ensimmäinen brunssi ylitti odotukset. Saimme ruokittua 29 nälkäistä (Kiitos Lidl Paanakedonkatu ja Lounaskahvila Brunssi) ja lisäksi saimme kokea yhteisöllisyyttä ja leppoisaa yhdessäoloa.

Hyviksen hävikkiruokabrunssi järjestetään joka toinen lauantai ja silloin Hyvis on auki klo 11-15. Hävikkiruokabrunssin valikoima vaihtelee sen mukaan, mitä tuotteita lahjoituksena saamme. Ensimmäisellä kerralla hinnaksi määräytyi 0,50€, joka oli periaatteessa vain kahvin hinta- ruuat kun saimme ilmaiseksi. Tulevaisuudessa hinnassa voi olla muutoksia sen mukaan, kuinka paljon joudumme ostamaan täydentäviä ruokatuotteita.

Oli ihanaa nähdä Hyviksellä myös talon ”ulkopuolisia” ihmisiä- sulostuttipa pieni, n. 2-vuotias tyttökin läsnäolollaan meitä. Ja vaikka syömässä oli ihmisiä, jotka eivät Hyviksen jäsenistöön kuulu, oli tunnelma juuri sellainen, mistä Yhteisessä Keittiössä on kyse: olemme kaikki samanlaisia- ja arvoisia ihmisiä. Kiitokset Hyviksen Facebookissa kertoivat, että hävikkiruokabrunssi oli menestys.

Seuraavaa brunssia vietämme Hyviksellä lauantaina 28.04.2018. Brunssi alkaa klo 12 ja loppuu klo 14 (tai niin kauan kuin tavaraa riittää)

Tervetuloa Yhteiseen Keittiöön- Yhdessä on hyvä olla!

Jenna, Pia ja Ari

Scroll to Top